tiistai 4. helmikuuta 2014

Erään entisen sikafarmarin tarina

Tämän tarinan kirjoittelin joskus vuonna 2011, kun alkoi olla selvää se, mihin suuntaan minun ammatinvalintani vie: päin sanonkomämitä. Samoihin aikoihin oli salakuvauskohut pahimmillaan ja koko ala oli kriisissä, josta se ei vieläkään ole kunnolla toipunut. 
Minä olen onnellinen mies siinä suhteessa, että pääsin tuosta sikahommasta pois, eikä mennyt ihan koko paketti nurin vaikka läheltä liippasi. Vieläkään ei oikein kunnolla voi huokaista helpotuksesta.
Jossain takaraivossa on kuitenkin alkanut kyteä ajatus pienestä sikalasta, jossa olisi aikaa välillä paapoa possuja ja tehdä kaikki asiat ihan niinkuin ne kuuluu tehdä. Näillä lihan hinnoilla jää kyllä tekemättä.


Erään sikafarmarin tarina 

Vuonna -78 olin kolmevuotias ja isä rakensi sikalaa. Seuraavana kesänä oli maalaustalkoot ja tulin niistä kotiin yltä päältä punaisessa maalissa. Pitihän sitä olla mukana hommissa.
Muistan noilta ajoilta vain välähdyksiä. Ensimmäinen emakko porsi ja teki neljä kuollutta porsasta – ja siinä kaikki. Isä totesi, että tulevaisuudessa ei voi mennä ainakaan huonommin. Parhaiten muistan hirmuisen innostuksen koko perheessä ja työnteon mukavuuden.

Minä halusin aina koiraa. Sisko ja äitikin halusivat, mutta isä ei suostunut. Kai se vähän pelkäsi niitä. Koiranhoivaamisen haluani tyydyttääkseni hoivasin sitten possuja. Kannoin niille salaa lisää rehua ja sain hirmuiset haukut, kun vastaporsinut emakko sai liiasta rehusta utaretulehduksen. Kuivailin ja lämmitin vastasyntyneitä porsaita, katsoin että ne pääsevät imemään ternimaitoa ja löytävät vatsa täynnä tiensä lämpölampun alle nukkumaan. Neljävuotiaana olen ilmoittanut, että minä hoidan isona possuja.
Viisivuotiaana pääsin katsomaan joulupossun teurastusta. Se hätkähdytti, mutta silloin ymmärsin mistä liha tulee. Ei sitä ollut edes kovin vaikeaa käsittää, miksi näin tehdään. Paljon vaikeampaa oli ymmärtää, miksi emo porsimisen jälkeen tappoi kaikki omat porsaansa. En ymmärrä sitä oikein vieläkään. Niin kuitenkin tapahtuu aina silloin tällöin. Samoin tapahtuu sitä, että porsaat syntyvät kuolleina.
Meidän emakot porsivat aluksi ilman häkkejä. Oli vain laudasta tehty iso karsina ja olkia. Pikkupossuille oli nurkassa lämpölamppu ja sen suojana putkikehikko. Ei mennyt kauaakaan kun emo, joka oli tehnyt illalla kolmetoista nättiä pikkupossua, oli yöllä kääntänyt kylkeä ja tallonut ruhonsa alle yksitoista jälkeläistään. Seuraavana päivänä meille tilattiin ”kääntymisen estävät” porsitushäkit. Eivät ne poista kokonaan tuota tallomista, mutta vähentävät sitä paljon.
Olin varmaankin kolmentoista, kun olin kotimiehenä iltapäivän. Isä ja äiti olivat aamulla tehneet hommat sikalassa ja minun piti vain ruokkia eläimet illansuussa ja jakaa hiukan uutta kuiviketta. Yksi 20-kiloinen porsas yritti hypätä karsinastaan ulos ja epäonnistuneen loikan jälkeen mätkähti maahan kinkulleen istumaan eikä enää noussut seisomaan. En tiedä mitä sille kävi, mutta se kiljui tuskissaan ja tiesin heti, mitä oli tehtävä. Hain ison, painavan vasaran ja lähestyin loukkaantunutta porsasta. Ainakin tunnin verran keräsin luontoani ja katselin sitä possua. Lopulta kyyneleet silmissä lopetin sen kärsimykset. Sinä yönä ei uni tullut silmään. Tiesin kyllä, että se oli ainut oikea tapa toimia, mutta olin silti tappanut elävän olennon.

Tänään olen kolmekymmentäkuusi vuotta vanha ja minulla on kaksi koiraa. Lapseni ovat juuri nähneet viisivuotiaina ensimmäisen joulupossun teurastuksen. He hätkähtivät ja kyselivät tapahtuneesta pari päivää. Asiasta puhuttiin, eikä se vaivaa heitä enää. Yhtenä päivänä he sattuivat näkemään, kun emakko oli porsimisen jälkeen tappanut porsaansa ja sitä he eivät vieläkään ymmärrä.
Olen unelma-ammatissani. Saan edelleenkin hoivata ja huolehtia. Kohtaan työssäni syntymää ja kuolemaa, sairastumisia ja parantumisia.
Minulla on silti paha olo. Tuotantoa pitäisi laajentaa ja tehostaa, kuluja pitäisi karsia ja tuloja saada lisää. Laskunippu kasvaa kasvamistaan ja velkaannun koko ajan vaikka käyn myös tilan ulkopuolella töissä.  Minulla on ikävä niitä lautakarsinoita ja itäsaksalaisia lämpölamppuja. Possujen kanssa oli mukava touhuta. Nykyään ne kyllä tuppaavat olemaan terveempiä ja kasvavat sekä pysyvät elossa paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti