sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Elintarvikeomavaraisuuden pudottaminen.

Veli pensasneuvostoliittolainen sulki rajansa Euroopan Unionissa tuotetulta sianlihalta, koska Latviasta oli löytynyt afrikkalaiseen sikaruttoon kuolleita villisikoja. Toki heillä oli tähän oikeus. Kauppasopimuksessa lukee, että EU:n alueella ei ole kyseistä tautia. Ja nyt on. 
Minua kirpaisee lähinnä se, mistä tämä sikoja tappava, herkästi leviävä tauti on Latviaan kulkeutunut: Venäjältä. Naapurissa ko. tauti rehottaa täysin hallitsemattomana. Viimeisen parin vuoden aikana löydöksiä on tehty Venäjän läntisissä osissa kymmeniä. On äärettömän epäreilua, että kun se viimein painaa itsensä rajan yli länteen, taudin lähde lyö rajansa kiinni tuontilihalta.
No, venäläisiltä tämä ei ole mitään varsinaisesti uutta. Me täällä Suomessa olemme joutuneet tottumaan siihen, että itäraja on kiinni milloin miltäkin tuotteelta ja mistäkin syystä. Todella rankkaa on se, että maantieteen vuoksi meille se ehdottomasti paras kauppasuunta olisi itä. Jos siellä vain olisi luotettava kauppakumppani. 
Tämän kirjoitukseni tarkoitus ei kuitenkaan ole lähteä analysoimaan venäläistä tapaa tehdä politiikkaa. Olen jo vuosia sitten todennut, että sitä on ihan turha edes yrittää ymmärtää. Tämä tuore uutinen vain sai mietintämyssyni ylikuumenemaan yleisemminkin elintarvikkeiden maailmankaupan ympärillä.

Suomessa on ainakin toistaiseksi vallalla linja, jonka mukaan kaikki tarvittava ruoka on pystyttävä tuottamaan itse. Käytännössä tämä tarkoittaa, että me pyrimme pieneen ylituotantoon ja yli jäävä osa myydään ulkomaille samoin, kuin tuonnin vuoksi yli jäävä osa. On kansakunnan oma päätös, jatketaanko näin vai ei. Ruotsissa on päätetty olla jatkamatta. Siellä monissa keskeisissä elintarvikkeissa omavaraisuusaste on vain noin 75% luokkaa ja loppu ihan kiltisti tuodaan muualta. 
Tässä päätöksessä on turvallisuuspolitiikka laitettu hieman sivuun ja menty kauppapolitiikan ehdoilla. Näin maanviljelijä-näkökulmasta päätös on aika hieno. Ne tuottajat, jotka ovat jäljellä saavat sianlihastaan, kananmunistaan ja viljastaan paljon parempaa hintaa kuin suomalaiset virkaveljensä. Ruotsissa bulkki tuodaan ulkoa ja kotimainen tuotanto on sitä laadukasta "parempaa" tuotantoa josta joutuu maksamaan myös kovemman hinnan. Suomessa liha joutuu kilpailemaan suoraan ulkomaisen bulkkituonnin kanssa. Kauppaketjuja ei kiinnosta yhtään, mistä tavara tulee, kunhan se on halpaa. 

Olisiko tässä järkeä myös Suomessa? Pitäisikö meidän tyytyä alhaisempaan ruokaomavaraisuuteen ja ihan kiltisti tuoda ulkoa halpa bulkki? Onhan siinä sekin, että jos näinä yltäkylläisyyden aikoina omavaraisuus on 75%, se kriisin aikana hieman vyötä kiristämällä onkin taas täysi sata, eikä kukaan näe vielä edes nälkää.

Melko kylmä fakta on, ettei suomalaisen kannata yrittääkäydä hintakilpailua brasilialaisen kanssa mistään, minkä tuottamiseen tarvitaan paljon valkuaisrehua. Tuore maito meidän on saatava läheltä. Samoin salmonellavapaat kananmunat. Kaikki kuivatuotteet ja pakasteet voidaan tuoda vaikka maapallon toiselta puolen. Siinä on sitten pirkkarainbow-kansalle kummastelemista. Nuo kaksi merkkiä muuten ovat pahinta, mitä suomalaiselle elintarviketuotannolla voisi ikinä sattua, mutta siitä toisella kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti